Petrus toi tullessaan hankkimansa sukellusvermeet, ja halusi päästä katsomaan, josko isoisänsä upottama vanha hetekka jostain löytyisi.

 No kokeilimme ensin ihan rannassa, missä vettä oli kolme metriä, siitäkin viimeinen metri ihan silkkaa mutaa ja mujua, eli näkyvyyttä ei juurikaan ollut. Päätimme koittaa uudestaan, joko syksyllä tai ainakin tyynemmällä säällä.

Itse olin varmistusnarun päässä veneessä, eikä sieltä katsoen touhu näyttänyt lainkaan tyhmemmältä. Ihan tyhjin käsin ei sukeltaja kuitenkaan rantaan tullut, sillä jostain pohjamudista oli löytynyt lasipullo, jonka sisällä oli epämääräistä ruskeaa nestettä. Korkissa luki Chymos, joten aikaa on pullon veteen joutumisesta jokunen tovi mennyt. Sisällön hajusta täytyy jättää kuvaus kertomatta, sillä ei sitä kyllä oikeen sanoin pysty kuvaamaan. Kuvottava olisi aika lievä ilmaus...:(

Historia sanoo näin: (Lähde: www.wikipedia.fi hakusana: chymos)

"Vuonna 1989 tapahtuu suuria muutoksia, kun operatiiviset toiminnot yhtiöitetään: syntyy Fazer Makeiset, Fazer Leipomot ja Fazer Keksit. Jo seuraavana vuonna alkaa Fazer Makeisten ja ruotsalaisen Cloettan yhteistyö. Vuonna 1993 Chymos Oy siirtyy Fazerin omistukseen. Vuonna 1997 Fazer tekee irtomakeisyritysostoja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa ostaessaan itselleen Candyking:in."

Eipä siitä ihan hirveen kauan ole, sillä itse muistan vielä kun Marianne -karkit tulivat Chymokselta.

EDIT: Petruksen pää oli hävinnyt ekan kerran pinnan alle, ja Iida joka oli rantakalliolla seuraamassa ko. tapahtumaa, oli huokaissut Pauliinalle: "Onneks iskän pullossa on paljon henkee.." :D